Minne nauru katosi?

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, että kyky nauraa spontaanisti useaan otteeseen päivän aikana on iän myötä vähentynyt? Tutkimusten mukaan lapset nauravat usean sataa kertaa päivässä, aikuiset keskimäärin vain viisitoista kertaa.

Sanonnasta ”nauru pidentää ikää” on olemassa tutkittua tietoa. Nauramalla voi edistää fyysistä terveyttä, sillä se vahvistaa puolustusjärjestelmää ja kasvattaa hapen määrää elimistössä, vahvistaa hengityselimistöä ja sen toimintaa, tehostaa verenkiertoa ja lihaksistoa sekä tuulettaa keuhkoja.

Kuuntelen usein autoa ajaessa radiota ja jollain kanavilla on juontajia, jotka tuntuvat nauravan joka asialle. Kokoaikainen nauraminen tuntuu vähäveriseltä ja täältä maaseudulta päin katsottuna vähäjärkiseltä. Omaan suomalaisen vakavan ajatusmaailman ja allekirjoitan sanonnan ”kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta”. Olen ilmeisesti liian totinen jatkuvalle naurulle. Myös erään entisen naispoliitikon äskettäinen tv-esiintyminen ja siinä räväkkä nauraminen tuntuivat minusta tympeältä eikä käsitys naurun tarttuvuudesta yltänyt ainakaan minulle asti.

En edes muista milloin olen viimeksi nauranut kippurassa, vedet silmissä. Yhden tapauksen, jonka naurattava vaikutus ei edes vuosien saatossa ole himmennyt, voin pukea sanoiksi. Lapset olivat silloin pieniä ja mies oli ulkona tekemässä remonttihommia. Kun pojat kiipesivät sohvalle ja ryhtyivät katsomaan ulos ikkunasta, oli siellä menossa tanssiesitys. Miehen jalalle oli tippunut työstettävä rauta ja voi miten hauskalta tilanne ikkunasta nähtynä näytti, kun hän hyppeli yhdellä jalalla pitkin pihaa ja sadatteli epäonneaan. Askellus muistutti Afrikan syvien metsien alkuperäiskansojen heimotanssia, jonka tarkoituksena oli vainajien lepyttäminen ja tulevaisuuden turvaaminen.

Tapaus ei päättynyt onnellisesti, sillä isovarpaasta jouduttiin poistamaan kynsi ja syksyn puintihommat tuli suoritettua aamutossu jalassa. Mutta onko joku sanonut, ettei vahingonilo (ja siitä tässä oli kyse) olisi oikeata iloa? Jostain kumman syystä mieheni ei innostu tämän tapauksen muistelusta.

Muista nauraa, minäkin yritän.

Terkuin Hanna

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s