Koska syödään?

Poikkesin taas omien normaalien toimintarutiineitteni ulkopuolelle ja kävin fysioterapeutin käsittelyssä. Ajattelin helpottaa ammattilaisen työtaakkaa tai vaihtoehtoisesti haastaa hänet eriävällä mielipiteellä diagnosoimalla itseni jo etukäteen kotona. Oirekuvauksen kuultuaan ja lihasten jännitystilaa tutkittuaan päädyimme molemmat samaan lopputulokseen ja vältyimme väittelyltä.

”Sinulla on hyvät ja voimakkaat lihakset, et tarvitse kuntosaliharjoittelua, vaan venyttelyä”, sanoi fysioterapeutti. Olisin tuulettanut riehakkaasti, ellei fysioterapeutti olisi juuri maannut oikean polveni päällä ja yrittänyt työntää sitä kohti vastakkaista puolta. Joten päätin tyytyä osaani.

Venyttelyliikkeiden opastuksen jälkeen sain vielä neuvoksi välttää liikaa rasvaa, sokeria ja lihaa. Kerroin hänelle avoimesti mieltymyksestäni ruokaa kohtaan. Koskaan ei ole liian kiire, ei liian myöhä, ei liian kylmä tai liian kuumaa syömiseen. Ja lipunnoston arvoinen on tilanne, jossa pääsee nauttimaan muiden tekemästä ruoasta. Elinkaaren aikana yksi pettämättömistä iloista ja nautinnoista on syöminen. Ruoka ei ole pelkkä energian lähde, vaan usein myös nautinto, joka auttaa niin masennukseen kuin väsymykseenkin. Joten pahoitellen totesin, että uskottavuuteni kotikokkina olisi mennyt, jos ruokatottumukseni muuttuisivat radikaalisti. Johtoajatuksena keittiössä pidänkin suomalaista sananlaskua ”älä luota laihaan kokkiin”.

Fysioterapeutin rehellisistä kommenteista en luonnollisestikaan jousimiehenä voinut mieltäni pahoittaa. Koska en erityisemmin pidä väärässä olemisesta, oli hyvä, että olimme hänen kanssaan samaa mieltä oireideni syistä. Ja koska itsekin tunnistan käyttäytymistäni ohjaavan suorapuheisuuden, jota laajakatseisesti voidaan nimittää filosofisena kiinnostuksena lähimmäisistä ja ympäristöstä, ei ruokailutottumusten kommentointi tuntunut mitenkään murskaavan itsetuntoani.

Ensi tapaamiseen vien hänelle parhaat reseptini ja kerron mainioimman tavan käynnistää moottorisaha.

Terkuin Hanna

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s