Kaksi näytöstä todellisesta elämästä.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS:
Minä ja mieheni ajelimme kotiseutukierrosta kuulaassa syyssäässä, tarkkailen runsaslukuista peurakantaa ja lokakuun ruskaa. Käännyin mieheni puoleen ja sanoin: ”Olisitko onnellisempi jonkun muun kanssa?” Mies, kääntämättä katsettaan tiestä, lausui rauhallisesti: ”Sitä on vaikea sanoa.” Siis mitä? Olivatko miehet nurkkapöydässä olutta juomassa tai pellon laidalla savea potkimassa ja rupattelemassa Zetorin orbitroolista, kun jaettiin tilannetajua, annettiin neuvoja valkoisen valheen käyttöön tai saatettiin tietoon oikean informaatiovaikuttamisen mahdollisuuksista omaan mukavuuteen pirtin lämpimässä?
No, kaipa on hyvä ottaa käytäntöön sanonta, ettei kannata kiinnittää huomiota siihen, mitä sanotaan vaan siihen, mitä tarkoitetaan. Näin ollen minäkin ajattelin mieheni sanovan, ettei ole toista minun veroistani.
TOINEN NÄYTÖS:
Lähdin käymään kaupassa, kirjastossa ja apteekissa. Huolimattomuuttani olin unohtanut ohjeistaa miesväkeä laittamaan ruokailun jälkeen tiskit koneeseen ja pyyhkimään pöydän. Kotiin tullessani tiskipöytä oli täynnä lautasia ja kahvimukeja ja leivänmurutkin pyyhkimättä.
Kyky nähdä sotku edessään ja olla välittämättä siitä, on miehen geeniperimän erityinen lahja, jota ei naiselle ole suotu. Onko miesten ja naisten aivoilla anatomisia eroja, välittäjäaineiden pitoisuuksien poikkeavaisuuksia vai reagoivatko naisten ja miesten aivot eri tavoin epäjärjestykseen? Vai onko kyse silti ennemminkin yksilötason eroista?
Onnistuakseen siivoustehtävissä mies vaatii napakat, lyhyet ja yksinkertaiset ohjeet, jotka vielä juuri ennen oven sulkemista toistetaan lisämääreellä ”kai sä nyt muistat, mitä sun piti tehdä?”
Mutta takaisin keittiön kaaokseen. Nopeasti ravistin harteiltani mutalammen mustat ajatukset ja muistutin itseäni siitä, miten paljon mukavampaa on siivoaminen kuin jokapäiväinen ruoanlaitto ja näin kotiintulo nousi korkeampiin sfääreihin saaden aivan uuden värisävyn.
Kyllä nainen on sopeutuvainen.
Terkuin Hanna
Isännän varjossa 
Aivan ihana, täyttä asiaa.
TykkääTykkää
Kiitos ekasta kommentista, Päivi! Yritän pysyä asialinjalla.
TykkääTykkää
Olen lukemattomat kerrat, lähes päivittäin raivonnut mielessäni ja ääneekin välillä, avopuolison tapaa heittää kaikki tavarat käsistään ja vaatteet päältään lattialle heti ovesta sisään astuessaan matkalla kohti olohuonetta. Astiat jäävät aina pöydälle, roskat roskiin laittamatta vaikka roskakori olisi vieressä. Hän on niin ajattelematon, että viskaa kaiken vain pois mielestään sitä mukaa, kun liikkuu ja tavarat putoavat ”kyydistä”. Viimeksi tänä aamuna ihmettelin hammasharjaa aterimien kuivauskopasta. Mies suuttui. Nalkutan kuulema aina. Oikeasti kysyin vain siksi, kun en tiennyt oliko se minun hammasharja. Mutta eihän se kuunnellut, koska nalkutan.
Kirjoitit minulle, samanlaiselle ”siivottuja nurkkia ihailevalle”, loistavan ohjenuoran. Samalla muistutin itseäni, että mies ei löydä tavaroitaan omilta jäljiltään ikinä. Vain ja ainoastaan silloin, kun minä ne kiltisti laitan omille paikoilleen. Ehkä puoliso jopa tarvitsee minua pärjätäkseen omassa arjessaan. Ja mitä puhtaisiin nurkkiin tulee, oikeastaan nautin siitä, että saan tehdä asiat niin kuin haluan.
Loistava tämä blogisi.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista! Emme varmaan ole yksin siivousintomme kanssa. Tuo hammasharja aterimien kuivauskopassa oli tosi hauska esimerkki.
Olen vielä niin tuore bloggaaja, että kynnys uuden tekstin julkaisuun on korkea. Kiva, kun tykkäsit 🙂
TykkääTykkää
Luin kaikki tarinasi. Oli tosi ihanaa lukea, kyllä käsi ja kynäsi toimii!
TykkääTykkää
Kiitos kannustavasta kommentista.
TykkääTykkää