Onni ja onnellisuus ovat tarkoitukseltaan vuorta suurempia sanoja. Siksi päätinkin pohtia viisivuotiaan Olan kommenttia, jonka mukaan maalaiset tulevat onnelliseksi heti, kun tuntevat paskan hajun. Tätä en ihan pureskelematta niellyt, mutta allekirjoitan tuoksujen tunteita herättävän voiman.
Onnesta, joka sivistyssanakirjan mukaan on iso ilo tai syvä tyytyväisyys, on muodostunut yksi länsimaisen kulttuurin tavoitelluimmista asioista. Minun onneni, tai astetta miedommin ilmaistuna iloni, tuoksujen joukossa on keväinen mullan tuoksu ja sateen jälkeen huumaavasti kesältä tuoksuva ilma. Molempien syntymekanismi noudattaa samaa kaavaa; sienet ja bakteerit hajottavat biomassaa ja tämä toiminta saa aikaan varsinkin keväälle tyypillisen tuoksun.
Ja kukapa pystyisi vastustamaan vastaleivotun pullan tuoksua, joka jossain tapauksessa voi viedä jopa makumatkalle lapsuuteen. Entäpä sitten ulkona kuivuneen pyykin tuoksu? Se voittaa kaikkien huuhteluaineiden ja pyykkietikoiden aromit. Omasta lapsuudestani muistan tuoreen kurkun tuoksun. Ajalta, jolloin kurkkua ei saanut ympäri vuoden, äiti höyläsi sitä meille lapsille yhtä monta siivua jokaiselle lautasen reunalle. Kurkussa tuoksui kesä ja äidinrakkaus.
Psykiatri ja tietokirjailija Juhani Mattilaa toteaa, että onni muuttuu elämän aikana päivästä ja tilanteesta toiseen. Juuri siksi hän kehottaa kiinnittämään huomiota onnellisuuden hetkiin. Onni ei ole mikään pysyvä tila vaan hetkellinen tunnekokemus.
Lasten suusta kuulee usein totuuden, joten ehkäpä Olan mietintä osuikin oikeaan ja onni on naamioitunut myös paskan tuoksuun.
Terkuin Hanna
Isännän varjossa 