Innostus blogin pitoon alkoi kyteä mielessäni noin vuosi sitten. Selailin kansalaisopiston kurssijulkaisua ja yritin löytää etsimääni. En löytänyt. Eläkeläisille oli tarjolla sosiaalisen median kursseja, mutta en tuntenut sopivan siihen genreen ̶ vielä.
Kansalaisopisto pyysi etusivullaan antamaan toiminnastaan ruusuja tai risuja palautelaatikkoon ja minä esitin kirjallisen pyynnön saada opastusta blogikirjoittamisen saloihin. Postiini ei ikinä vastattu ja yritin pitää sisuuntuneen kirouksen hampaideni takana mokomasta välinpitämättömyydestä.
Tuli kevät ja kesä ja odotus palkittiin. Tunnetusti tarvitsen aikaa asioiden sulatteluun – suin päin säntääminen ei ole minun juttu. Syksyn opinto-oppaassa oli lyhytkurssi kotisivujen ja blogin pitoon WordPress-ohjelmalla. Oliko toiveeni silti kuultu?
Tasoltaan ja innostukseltaan kuudentoista oppilaan heterogeenin joukko aloitti kymmentuntisen opiskelun syyskuussa. Alkukommentiksi opettaja sanoi kurssin olevan haastava. Miten väärässä hän olikaan! Ei se kurssi mikään haastava ollut, vaan kurssin jälkeinen elämä, jossa piti itse selvittää – niin kuin elämässä yleensäkin – yrityksen ja erehdyksen kautta monta kirjoitusalustan toimintaan vaikuttavaa seikkaa.
Kotona sukelsin internetin tietotulvaan ja etsin hyvän blogin tunnusmerkkejä. Oli hakukoneoptimoinnit ja avainsanatutkimukset, RSS-syötteet ja headerit. En tajunnut mitään, joten päätin luottaa hullun tuuriin ja julkaista kaikesta huolimatta jotain.
Aarne Ekström kehottaa vaatimattomasti kirjoittamaan ”tähtitieteellisen hyvin”. Eli ei mitään paineita. Kaikkihan me siihen pystymme. Onneksi ”tähtitieteellisen hyvä” on subjektiivinen ilmaisu ja hyvä taso saattaa merkitä eri asiaa kirjoittajalle ja lukijalle. Mutta silti mieleeni hiipii epäilys siitä, keksinkö seuraavan aiheen ja lukeeko sitä kukaan.
Ennen blogin julkaisua pitäisi rajata tarkasti aihe, mistä haluaa blogata ja pyrkiä tuottamaan merkittävää sisältöä. Selkeästi rajattu aihepiiri takaisi asiasta kiinnostuneen lukijakunnan ja helppolukuisuus houkuttelisi liittymään seurantalistalle. Omaa rajaamistani rajoittaa syvemmän tiedon puute, joten artikkelit seuraavat eri elämänvaiheita ja ympärillä tapahtuvia sattumuksia jäsentäen ajatuksia selkeäksi kokonaisuudeksi. Elämä on aaltoliikettä, niin on tämäkin blogi.
Järjestelmäkamerakin tulisi hankkia. Katselin uteliaisuuttani pää- ja ulkoministerien blogeja eikä
niissä ollut kuvan kuvaa. Pelkkää enempi tai vähempi asiapitoista tekstiä. En siis hanki uutta järjestelmäkameraa, kun pojatkaan eivät ole sitä tehneet, vaan otan rakeisia kuvia vanhalla digikameralla. (Vaihtoehtoisesti käytän vapaasti saatavia kuvia esimerkiksi pixabaystä, kuten tässäkin blogissa on tehty) Yhdessä blogissa bloggari jopa kirjoitti, ettei saanut kuvaaja paikalle ja niinpä sekä kuvat että teksti jäivät julkaisematta. Hui kauhja!
Ehkä vaikeinta kuitenkin on pitää kappaleet ja lauseet lyhyinä. Eikö blogimaailmakin voisi muuttua ja runsaat sivulauseet sallittaisiin tarkentamaan päälausetta ilman lukijan pitkästymistä tai uupumista? Kun blogi ja kirjoittaja ovat mutkattomia ja sisältö omaleimainen, kuvastaa blogikin hyvin tekijäänsä.
Terkuin Hanna
Isännän varjossa 