Mää ja hiiri kohrattiin

Nyt eletään taas sitä aikaa, kun nuo pienet jyrsijät löytävät tiensä sisätiloihin. Vaikka hiiri kuvassa saattaa näyttää hellyttävältä, on tuvan ja ruoan jakaminen sen kanssa epämiellyttävää.

Meillä lämmityskattila on kellarissa ja siellä myös hiiret viihtyvät. Mällit on viritetty hyvissä ajoin ennen syyskylmien tuloa heti kellarinrappujen juureen ja syöttinä käytetty mehukasta juustoa. Joku on suositellut leipäpalankin käyttöä, mutta meillä on tapana pitää kiinni perinteistä.

Aamulla olin menossa pyykkikonetta täyttämään, kun pulska hiiri pomppi mälli jalassa kylpyhuoneen ovella. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt jäivät pyykit laittamatta kunnes hiiri menehtyy ja heti perään aloin miettiä kenelle soittaisin. Palokuntaan (ajoi viimeksikin väärään ositteeseen), nuohoojalle (on sairastellut viime aikoina) vai kodinturvajoukoille (ei sellaisia taida meilläpäin ollakaan). Kun hätä on suurin, on apukin lähellä. Mies hereille, nopea tilanteen avaus ja ukko kalikka kädessä lähettämään hiirulaista viimeiselle matkalle. Minä en mielelläni jaa kotiani hiiren kanssa.

Aina kaikki tiskit eivät mahdu koneeseen tai niitä ei materiaalinsa takia voi sinne laittaa. Kun pesin tiskejä käsin lavuaarissa, tippui allaskaapista puolipökerryksissä ollut hiiri jaloilleni. Kyllä siinnä tuli nopeasti tanssittua niin ripaskat, paso doblet kuin foksitkin. Esitystä olisi Jorma Uotinenkin kommentoinut: ”Ei huono! Siinä oli sytyttävä syke ja napakka naputus.” Hiiri oli koskettanut MINUN jalkojani! Tämän jälkeen tiskasin saappaat jalassa jonkin aikaa käsitiskejä. Mutta on meillä hullumpaakin nähty.

Onneksi nurkkiimme on tullut neljällä jalalla kulkeva ja yhdellä loikalla saalistava ekspertti, jonka voimakkaiden ponkaisujen edessä on vikkelänkin hiiren antauduttava. Kyllä yksikin kissa ihmeitä tekee.

Ei hiiristä pelkkää haittaa ole, sillä ainakin toistakymmentä lääketieteen Nobel-palkintoa on pokattu hiirten avulla. Hiiri on ollut mukana kehittämässä penisilliiniä ja poliorokotetta sekä eristämässä hullun lehmän taudin aiheuttajaa. Hiiren rooli ei kuitenkaan ole ollut näissä menestystarinoissa kadehdittava, mutta silti hyvin olennainen. Hyvä hiiri!

Terkuin Hanna

Kui tommonen nimi plokil?

Nimessä lienee historian siipien tuomaa havinaa, tämän ajan twistillä päivitettynä. Agraarikulttuurissa on naisen paikka perinteisesti ollut miehen varjossa. Hän on kuitenkin käyttänyt suurempaa valtaa kuin moni on osannut ajatella. Sisätilojen herruus, vastuu sikolätissä kinkuksi kasvavista porsaista ja navetassa lypsyä odottavista lehmistä sekä ruoka-aittojen avainten paino lanteilla ovat antaneet hiljaisen mahdin vaikuttaa. Vielä tänä päivänä puhutaan emännän avaimista, joilla taloyhtiöissä tarkoitetaan yleisiin tiloihin sekä kellari- ja säilytystiloihin kulun avaavia avaimia.

Sota-ajat kasvattivat naisten vastuuta ja laajensivat työnkuvaa entisestään. Sisätöiden ja karjanhoidon lisäksi oli huolehdittava kylvöt ja sadonkorjuut, hoidettava heinätyöt ja kaitsettava lapset, vanhukset ja vähäosaiset.

Vaikka naiset ovat saaneet äänioikeuden, mahdollisuuden opiskella ja siirtyä kodin ulkopuolelle töihin, ovat maaseudun roolijaot ja työn arvostus pysyneet pitkään muuttumattomina. Monet arkipäiväiset oikeudet, joita pidämme nykyään selviöinä, ovatkin hämmästyttävän uusia naisille. Suurin harppauksin ollaan kuitenkin edistytty parin sadan vuoden aikana. Vuonna 1860 saatiin laki, jossa aviomiehen kuritusvalta vaimoonsa nähden ei enää oikeuskäytännössä ollut hyväksyttyä ja 1930 aviovaimot vapautuivat miehensä holhouksesta. Mieheni kuittasi tämän tiedonannon sanomalla masentuneella äänellä olevansa syntynyt väärällä vuosisadalla.

Oma historiani Kankareen nuorena armona on kestänyt jo hyvinkin neljännesvuosisataa ja oma paikka on ansaitusti lunastettu. Aina ei ole helppoa tulla ympäristöön, jossa vuosikymmeniä on jaoteltu naisten- ja miesten työt tiukasti eri kategorioihin. Kun ajoin viljakärryt vanhaan makasiiniin, ja kärryjen rengas otti kiinni pihtipieleen liian tiukan käännöksen ansiosta, asiasta taidettiin muistuttaa vielä seuraavanakin syksynä. Kun lähipiiriin kuuluva mieshenkilö ajoi samaan makasiiniin ja unohti laittaa traktoriin seisontajarrun päälle, jonka seurauksena traktori  ̶  peräkärry -yhdistelmä liukui taaksepäin peltistä liukuovea vasten, ei asiasta juurikaan kuittailtu.

Vaikka täältä isännän varjosta kirjoituksia postaankin, on hyvä muistaa, että varjo lankeaa välillä myös isännän etupuolelle. Monet sitkeät sissit pärjäävät myös vähässä valossa ja toisen kanssa voi saada aikaan sellaista, mihin ei koskaan itse pystyisi. Täällä on vallan hyvä olla.

Terkuin Hanna

 

 

Kuvat: elokuvauutiset.fi

Monelaissi vastoinkäymissi

Innostus blogin pitoon alkoi kyteä mielessäni noin vuosi sitten. Selailin kansalaisopiston kurssijulkaisua ja yritin löytää etsimääni. En löytänyt. Eläkeläisille oli tarjolla sosiaalisen median kursseja, mutta en tuntenut sopivan siihen genreen  ̶  vielä.

Kansalaisopisto pyysi etusivullaan antamaan toiminnastaan ruusuja tai risuja palautelaatikkoon ja minä esitin kirjallisen pyynnön saada opastusta blogikirjoittamisen saloihin. Postiini ei ikinä vastattu ja yritin pitää sisuuntuneen kirouksen hampaideni takana mokomasta välinpitämättömyydestä.

Tuli kevät ja kesä ja odotus palkittiin. Tunnetusti tarvitsen aikaa asioiden sulatteluun – suin päin säntääminen ei ole minun juttu. Syksyn opinto-oppaassa oli lyhytkurssi kotisivujen ja blogin pitoon WordPress-ohjelmalla. Oliko toiveeni silti kuultu?

Tasoltaan ja innostukseltaan kuudentoista oppilaan heterogeenin joukko aloitti kymmentuntisen opiskelun syyskuussa. Alkukommentiksi opettaja sanoi kurssin olevan haastava. Miten väärässä hän olikaan! Ei se kurssi mikään haastava ollut, vaan kurssin jälkeinen elämä, jossa piti itse selvittää – niin kuin elämässä yleensäkin – yrityksen ja erehdyksen kautta monta kirjoitusalustan toimintaan vaikuttavaa seikkaa.

Kotona sukelsin internetin tietotulvaan ja etsin hyvän blogin tunnusmerkkejä. Oli hakukoneoptimoinnit ja avainsanatutkimukset, RSS-syötteet ja headerit. En tajunnut mitään, joten päätin luottaa hullun tuuriin ja julkaista kaikesta huolimatta jotain.

Aarne Ekström kehottaa vaatimattomasti kirjoittamaan ”tähtitieteellisen hyvin”. Eli ei mitään paineita. Kaikkihan me siihen pystymme. Onneksi ”tähtitieteellisen hyvä” on subjektiivinen ilmaisu ja hyvä taso saattaa merkitä eri asiaa kirjoittajalle ja lukijalle. Mutta silti mieleeni hiipii epäilys siitä, keksinkö seuraavan aiheen ja lukeeko sitä kukaan.

Ennen blogin julkaisua pitäisi rajata tarkasti aihe, mistä haluaa blogata ja pyrkiä tuottamaan merkittävää sisältöä. Selkeästi rajattu aihepiiri takaisi asiasta kiinnostuneen lukijakunnan ja helppolukuisuus houkuttelisi liittymään seurantalistalle. Omaa rajaamistani rajoittaa syvemmän tiedon puute, joten artikkelit seuraavat eri elämänvaiheita ja ympärillä tapahtuvia sattumuksia jäsentäen ajatuksia selkeäksi kokonaisuudeksi. Elämä on aaltoliikettä, niin on tämäkin blogi.

Järjestelmäkamerakin tulisi hankkia. Katselin uteliaisuuttani pää- ja ulkoministerien blogeja eikä
niissä ollut kuvan kuvaa. Pelkkää enempi tai vähempi asiapitoista tekstiä. En siis hanki uutta järjestelmäkameraa, kun pojatkaan eivät ole sitä tehneet, vaan otan rakeisia kuvia vanhalla digikameralla. (Vaihtoehtoisesti käytän vapaasti saatavia kuvia esimerkiksi pixabaystä, kuten tässäkin blogissa on tehty) Yhdessä blogissa bloggari jopa kirjoitti, ettei saanut kuvaaja paikalle ja niinpä sekä kuvat että teksti jäivät julkaisematta. Hui kauhja!

Ehkä vaikeinta kuitenkin on pitää kappaleet ja lauseet lyhyinä. Eikö blogimaailmakin voisi muuttua ja runsaat sivulauseet sallittaisiin tarkentamaan päälausetta ilman lukijan pitkästymistä tai uupumista? Kun blogi ja kirjoittaja ovat mutkattomia ja sisältö omaleimainen, kuvastaa blogikin hyvin tekijäänsä.

Terkuin Hanna

Taas yks uus ploki. Kui varten?

Kynän jälki hiipuu ja hiljenee, jos kynää ei käytä. Siinä ehkä oleellisin syy. Kyky tuottaa tekstiä ei ole itsestäänselvyys. Pitkä kirjoittamaton kausi kasvattaa kynnystä ilmaista itseään kirjallisesti, hidastaa tuotoksen syntymistä ja aikaansaa epäilyn tämänkin asian järkevyydestä. Kenties tästä vielä kehittyy vuosien saatossa sujuvasanainen, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava ajatusten asteittainen kehittämis- ja jakamispaikka.

Vähätellä ei myöskään sovi uuden kirjoitusalustan käyttöön ottamista ja sen mukanaan tuomaa oppimista, sosiaalisen ympyrän kasvua ja mahdollista verkostoitumista. Keski-ikäisenä uuden asian sisäistäminen ei enää tapahdu yhdellä istumalla.

Hienostihan puhutaan, että bloggaaminen on itsensä brändäämistä. Joten kirjoitusten saatossa voitte muodostaa minusta fyysisen ja henkisen yhteenvedon. Tässä pitäisi ohjeiden mukaan olla tavoitteellinen ja määrätietoisesti rakentaa itsestään positiivista mielikuvaa. Suonissani virtaa kuitenkin jousimiehen veri, mikä ilmenee lapsenomaisena rehellisyytenä. Jos haluat rehellisen mielipiteen, kysy jousimieheltä, mutta varaudu viiltävään analyysiin. Omien heikkouksien jäsentely ei kuitenkaan kuulu jousimiehen intohimoihin.

Kai meissä jokaisessa asuu myös jonkinlainen kukkulan kuningas, joka haluaa näkyä kosmoksen tähtipölyssä. Mieltäni on aina kiehtonut kuvitteelliset tai todet kertomukset bloggarin rahakkaista diileistä. Onko jo ensi syksynä pihallamme isännälle uusi New Hollandin puimuri koeajossa ja nuorille miehille päheet avobemarit kesäautoina? Itse olen vähän vaatimattomampi ja tyydyn Harri Syrjäsen yhden viikon kokkauksiin meillä kotona. Taitavat unelmat olla keveitä kuin poliitikon lupaukset ja totuus päinvastainen.

Näistä ja muista aiheista ensi kerralla.

Terkuin Hanna